|
Yhteystiedot Toiminta-ajatus Omaleimaisuus Ajankohtaista Henkilökunta Opetussuunnitelma Koti- ja kouluyhdistys |
KANNISTON KOTI JA KOULU r.y.Kanniston Koti ja Koulu ry on vuosia toiminut aktiivisesti yhdessä Kanniston koulun kanssa. K&K tukee erilaisia lapsille suunnattuja aktiviteetteja, jakaa stipendejä sekä järjestää vanhemmille ja lapsille suunnattua toimintaa, jonka tavoitteena on rakentaa yhteisöä tutustuttamalla vanhemmat, opettajat ja oppilaat toisiinsa. Lasten kasvamista tukevaa yhteisöä pyritään kehittämään erilaisilla tavoilla. Valittu tie antaa mahdollisuuden sekä lapsille että aikuisille tehdä ja toteuttaa yhdessä asioita mahdollisimman leveällä rintamalla. Vanhempien tutustuttuaan toisiinsa he löytävät kanavan keskustella luontevasti toistensa kanssa vanhemmuudesta ja yhteisöllisyydestä. Yhdistyksen tavoitteena on:Kannistossa yhteisöllisyys, yhdessä toimiminen ja avoin vuorovaikutus ovat vahvasti toimintaa ohjaavia arvoja. Vanhempien keväällä 2004 tuottama ajatus kannistolaisista arvoista: "Koulumme tavoitteena on säilyttää turvallinen kouluyhteisö, jossa toimitaan toisiamme kunnioittaen ja hyviä tapoja noudattaen. Olemme avoimia ja oikeudenmukaisia. Kannustamme ottamaan vastuuta jokaisen omien kykyjen mukaan. Voimme hyväksyä erilaisuutta, kykenemme toimimaan yhdessä ja olemme kiinnostuneita yhteiskunnan ja ympäröivän yhteisön asioista." Toimintakaudella ylläpidetään oppilaiden, opettajien ja vanhempien verkostoa vuosittain valittavan teeman puitteissa. Käytännössä tämä tarkoittaa erilaisten tapahtumien järjestämistä yhdessä koulun kanssa. Tällöin opettajat, lapset sekä huoltajat yhdessä toteuttavat ideoita ja tutustuvat toisiinsa mm. ilmaisun ilon ja rohkeuden lisäämiseksi. Viime vuosien teemoina ovat olleet:
Yhdistys kuuluu jäsenenä Suomen Vanhempainliittoon.
http://www.suomenvanhempainliitto.fi/ Toimihenkilöt yhdistyksen hallitukseen valitaan vuosittain syyskokouksessa. Puheenjohtaja Sakari Meriläinen Sihteeri Marika Kuitunen marika.kuitunen@netti.fi |